Laitoselämä

Minut on tosiaan lastensuojelun avohuollon tukitoimena sijoitettu laitokseen, ja ajattelinkin nyt kertoa vähän siitä millaista tämä on, minun näkökulmastani. 

Lastensuojelun asiakkaaksi siirryin viime tammikuussa, kun ensimmäisen kerran olin kotiutumassa osastolta ja hoitoneuvottelussa toin ilmi halukkuuteni päästä asumaan pois kotoa. Tästä ei kulunut kun reilu viikko, kun palasin osastolle takaisin. Sen osastojakson aikana pidettiin palaveri, jossa minulle tarjottiin laitospaikkaa. Kun sitten pääsin osastolta kotihoitoon viikonlopuksi, kävin vanhempien luona hakemassa joitain tavaroitani ja suuntasin suoraan tänne laitokselle. Vietin viikonlopun laitokseen tutustuen ja maanantaina kotiuduin kokonaan osastolta. 

Suurin syy sijoituspäätöksen syntymiseen oli psyykkinen oireiluni. Lisäksi erimielisyydet minun ja vanhempien välillä aiheuttivat useita kertoja viikossa isoja riitoja. Kotiympäristö oli siis senkaltainen että minun oli mahdotonta toipua siellä. 

Alunperin sijoituksen pituus oli kokeiluluontoisesti kolmen kuukauden mittainen. Homma meni kuitenkin niin, että pari viikkoa sijoituksen alkamisen jälkeen jouduin pitkälle osastojaksolle, eikä sijoituksen todellisia hyötyjä tai haittoja voitu arvioida, sillä en laitoksella silloin ollut. Sijoituksen kestoa pidennettiin, ja tällä hetkellä se jatkuu ainakin elokuun loppuun asti. 

Arki laitoksessa on omanlaistaan. Täällä ovat vanhempien sijaan ohjaajat, jotka huolehtivat arjen sujumisesta. Sääntöjä on, en ala niitä luettelemaan, mutta myös vapauksia. Laitosasumisen hyviä puolia minun kohdallani ovat ainakin rauhallinen ympäristö, riittävä yksityisyys sekä tietynlaisen etäisyyden saaminen omiin vanhempiin. 

Laihdutusoperaation kannalta laitokseen muuttaminen ei ole hyvä asia, sillä täällä syömisiä vahditaan tarkempaan kuin kotona ja syömättömyydestä seuraa samat korvausjuomat kuin osastolla. Lisäksi kaikki teräeineet ovat lukkojen takana ja paikalla on aina joku aikuinen, joten viiltelykin on tehty kovin vaikeaksi. 

Siitä huolimatta, olen tykännyt asua täällä, ja en ole kovin halukas enää kotiin vanhemmille palaamaan vaikka olemme saaneet välejämme jo parempaan kuntoon. Onneksi sijoitukseni on arveltu jatkuvan nyt tämän vuoden marraskuuhun asti, jolloin täytän sen 18 vuotta. Silloin viimeistään saan muuttaa omilleni asumaan.